sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Less than four weeks to go, Oh!

Kuva täältä

Hurraa, nyt alkaa olemaan H-hetki jo lähellä! Pitkällä ollaan jo :)

Vaikka blogi on elänyt hiljaiseloa viime kuukaudet, ovat hääjärjestelyt edenneet tasaiseen tahtiin ja olleet koko ajan niin hyvällä mallilla, ettei mistään ole tarvinnut juurikaan stressata. En ainakaan tunne stressaavani lähestyvästä päivämäärästä, tai sitten en vain huomaa sitä :D Ehkä ainoa asia, josta olen oikeasti ollut huolissani, on ajan kuluminen niin nopeasti etten ole kerinnyt fiilistelemään tarpeeksi! Thank God for the weekends, jolloin voi uppoutua hääjärjestelyihin!

Alla seuraavien viikkojen To Do -listaa jälleen. Kolme viikkoa aikaa hoitaa nämä pois alta ennen HÄÄVIIKKOA!!


1-4 vko ennen häitä


- morsiamen loput asusteet (vain shaali/pitkähihainen iltaa varten puuttuu)


- sulhasen loput asusteet (vain sukat puuttuu)


- muun hääseurueen asusteet


- vihkisormuksen teettäminen (sormus on jo valmis, tapaaminen ensi viikolla)

- kihlasormusten puhdistus (samalla noudetaan vihki)


- floristin tapaaminen (päivämäärä sovittu)


- hääpuvun sovitus (ensimmäisen mittasovituksen päivämäärä sovittu)


- aloitetaan hääkenkiin totuttautuminen kotona


- hääkynnet (päivämäärä sovittu)


- hankitaan huomenlahjat (hoidossa ainakin morsiamen osalta!)


- cateringille vierasmäärä, erikoisruokavaliot ja muut yksityiskohdat


- hääbändin kanssa sovitaan yksityiskohdista


- vihkiharjoitukset (päivämäärä sovittu)


- häävalokuvauspalaveri (päivämäärä sovittu)


- toinen kosmetologikäynti


- jalkahoidon varaus


- iltapalan päättäminen ja puisten aterimien tilaus


- askarrellaan kaikki mahdollinen ennen hääviikkoa


- suunnitellaan häiden paperituotteet ja tilataan ne


- valitaan häämärssit


- juhlatilan valaistuksen varmistaminen


- varataan autopaikat Suokin lautalle


- mietitään hääviikon logistiikka


- varmistetaan kaikki päivämäärät, varaukset ja kellonajat vielä kerran!





Kuva täältä


lauantai 16. toukokuuta 2015

Istumajärjestys *check*!


Siinä se on - ehkä jopa lopullinen istumajärjestys, jota olen pyöritellyt luoja tietää kuinka kauan! Ei tarvittu kuin post-it lappuja, ja ruokapöydälle rupesi aamukahvin lomassa hahmottumaan pöytäkarttaa! :D


Details: Herkkubuffan tötteröt!


Tällaisiin me sitten päädyttiin. Ja minä rakastan niitä! Niin kauniita, hentoja ja valkoisia. Ja luulen että joudumme tekemään näitä vielä lisää kun löydän itseni syömästä välipalaa ja iltapalaa näistä :) Tällä hetkellä saldo on 150 kappaletta, eli hätäisimmille vieraille riittää näitä pari.

Eikä muuten ole tämä tötteröidea hinnallakaan pilattu. Käytimme 24cm halkaisijaltaan olevia Cake-merkkisiä kakkupapereita, joita sai 12 kappaleen paketin hieman yli eurolla. Täytyy tunnustaa että kiersin aika monta kauppaa läpi vertaillessani kakkupapereiden pitsireunuksia, ennen kuin päädyin näihin. Caken pitsireunat olivat kaikista yksityiskohtaisimmat ja hienostuneimman näköiset. Pitsin muodostava aukotus on hieman pyöristettyä reunoista, mikä luo pitsiin viimeistellyn lookin. Little things, but made my day :)

Niin ja tötteröiden teosta vielä sen verran, että helppoa kuin heinän teko! Kakkupaperi leikattiin keskikohtaan asti halki ja pyöriteltiin tötteröksi siten, että samanlainen kuvio asettui aina päällekkäin. Tötteröä pystyi pyörittämään lähes kolme rundia, mikä teki lopputuloksesta paksun, jämäkän ja laadukkaan oloisen. Lopuksi tötterö kiinnitettiin niitillä sivusta umpeen. Pohjaa ei tarvinnut erikseen nitoa kiinni, sillä monikeroksinen pyörittäminen sulki sen itsestään.
HUOM! Loppusilaus tehtiin valkoisilla niiteillä. Avot, sanon! ;)


Hääkutsujen photoshoot (maaliskuussa...)


Olimme tosiaan ottaneet kuvat kutsuja varten jo hyvissä ajoin viime elokuussa, kun oli lämmintä, kesäistä ja kaikin puolin sopivat olosuhteet kesähäiden kutsujen valokuvien ottamiseen.

Mutta kävipä sitten niin "hassusti" että mieli muuttui ja piti saada uudet kuvat. Hehe... Ei paljoa kuitenkaan naurattanut enää siinä vaiheessa kun Laajasalon rannalla otimme näitä kuvia. Aurinko onneksi paistoi, mutta järjetön tuuli vei senkin tunteen paljaalta iholta :D Mutta saatiin kuin saatiinkin kuvat otettua, kannatti kärvistellä! Eikä kutsussa kuva näytä yhtään niin talviselta kuin todellisuudessa oli :)

Ja onneksi sulho suostuu näihin kivoihin pikku tempauksiin, mitä välillä järjestän! ♥



Meidän hääkutsut!


Saanko ylpeänä esitellä: Meidän hääkutsut!

Niistä tuli tasan sellaiset kuin halusinkin. Mutta kyllä niitä jumpattiinkin! Kutsujen design on morsiamen omaa käsialaa, vaikka lopputuloksessa voi selvästi nähdä tämän hetken trendit sekä Pinterestin ja hääblogien selailun.

Kutsu koostui kolmesta osasta: Kutsusta, hääinfosta ja matkainfosta. Kaksi ensimmäistä olivat tavallisen postikortin kokoisia (10x15) ja matkainfo oli pienempi, hieman matkalipun mallinen. Kutsuissa näkyi vahvasti häidemme teema. Väreissä tumman sininen oli vahvasti läsnä. Merihenkisyyttä lisättiin myös sini-valkoraidalla sekä tekemällämme solmu-kuvakkeella. Rentoutta tuotiin kolmen eri fontin yhditelmällä ja tekstien asettelulla, sekä muilla pienillä yksityiskohdilla kuten vinoon liimatulla postimerkillä.

Kirjekuoret tilasimme Etsystä, sillä halusin juuri tietynlaiset kuoret kutsuillemme. Kirjekuoren harmaa sävy toistuu myös muualla kutsuissa. Tein jokaiseen kirjekuoreen osoitetiedot kutsujen henkeen sopivaksi, ja sulho pystyi ne kuoriin tulostamaan töissä. Näin tuli myös kuorista siistit! Muistakaa, että salaisuus piilee yksityiskohdissa ;) 

 
  (Tilannekuva kutsujen kokoamisesta!) :)


Details: Huiskutusviirit



Mainitsin jo aiemmissa postauksissani että ajattelin häihimme huiskutusviirejä kunniakujaa varten - ja tässä ne nyt ovat! Olen täysin vakuuttunut niiden toimivuudesta, sillä heti huiskun napattuani minulle tuli suuri tarve alkaa heilutella sitä ja huutaa! Vieraat toivottavasti kokevat huiskut samalla tavalla :D

Ajatuksesta päästiin tekoihin kun kaasojen kanssa laitettiin paja pystyyn eräs päivä, ja nyt meillä on 100 kappaletta kauniita sini-valkoisia huiskuja odottamassa H-hetkeä.

DIY-ohjeita huiskutusviireille löytyy vaikka kuinka netistä, mutta varmuuden vuoksi (jos joku kiinnostunut sattuu nämä huiskut bongaamaan) kirjoitan minäkin lyhyesti ohjeemme tänne.

100 huiskua varten tarvitaan seuraavaa:

- 40 metriä puurimaa (halkaisija 8 mm)
- 40 metriä 15 mm leveää satiininauhaa (sininen)
- 50 metriä 15 mm leveää satiininauhaa (valkoinen)
- 50 metriä 6 mm leveää satiininauhaa (sininen)
- puikkoliimaa
- niittipyssy

Ja yksi huisku koostuu seuraavista:

- 40 cm pätkä puurimaa
- 40 cm 15 mm leveää satiininauhaa (sininen)
- 50 cm 15 mm leveää satiininauhaa (valkoinen)
- 50 cm 6 mm leveää satiininauhaa (sininen)

Ennen varsinaisten huiskujen tekoa testasimme huiskun mitat testihuiskulla. Kun paksun sinisen satiininauhan teki 10 cm lyhyemmäksi kuin kaksi päällekkäin olevaa nauhaa, oli huiskun mittasuhteet kohdallaan ja balnassissa. Ja säästyypähän 10 metriä nauhaa tällä ratkaisulla ;)

Me tosiaan päädyimme käyttämään kiinnitykseen niittipyssyä. Halusin huiskuista kestäviä sillä ajatuksella että voimme mahdollisesti myydä ne eteenpäin loppukesän morsiamille. Käytimme puikkoliimaa helpottamaan nauhojen pyöritystä riman ympärille.
HUOM! Nestemäinen liima jättää ikävät läikät satiininauhaan joten valitse ehdottomasti puikkoliima!
Pyöritimme nauhoja pari-kolme kertaa riman ympäri niin, ettei nauhan päätä enää näkynyt. Sen jälkeen iskimme rimaan niittipyssyllä niitin. Niittien käyttäminen mahdollisti sen, että satiininauhojen "saumat" (tarkoitan sitä kohtaa missä kiinnitys loppuu ja satiininauha alkaa roikkumaan vapaana) saatiin täysin samaan linjaan ja lopputulos näyttää viimeistellyltä. Eikä ole liimatahroja!

Mitäs pidätte? :)
 
 


keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Hääyön varaus *check*!

kuva täältä

Sykysllä tekemässäni postauksessa Hääyön hotellit vertailussa vertailin neljän eri hotellin hääpaketteja, ja listasin kyseisten hotellien hyviä ja huonoja ominaisuuksia. Pienen pohtimisen jälkeen suosikiksemme valikoitui Hotel Haven, joka kiehtoi meitä niin sijaintinsa kuin hotellihuoneen yksinkertaisen tyylikkään sisustuksenkin vuoksi. Ja erityisesti hotellihuoneen kaunis kylpyhuone sai sydämeni sulamaan.

kuvat täältä

Valitettavasti ja harmikseni jouduin kuitenkin pettymään, sillä koko hotelli oli jo varattu hääpäivänämme. Siis koko hotellin kaikki huoneet! Pientä toivoa yllä pitäen lähetin hotellille sähköpostia kysyäkseni, onko tosiaan niin että tilaa ei ole. Tästä Hotel Haven saa peräänsä pitkän miinuksen, sillä en ikinä vastaanottanut vastausta kyselyilleni.

Koska Hotel haven oli siis poissa laskuista, pyysin tarjousta Hotel Katajanokasta ja Klaus K:sta. Molemmilta sain tarjouksen ennätysajassa, ja molempien tarjoukset olivat todella hyvät.

kuvat täältä

Päädyimme lopulta varaamaan hääyöksi huoneen Klaus K:sta. He tarjosivat meille Envy-huonetta ilman hääpakettia (pyynnöstä), johon sisältyy myöhäinen huoneenluovutus klo 14:00 ja aamupala (joka lisämaksusta tarjoillaan huoneeseen). Hintaa huoneelle tuli 205,-.

Hotellihuoneen ulkonäkö on minulle todella tärkeä asia viihtyvyyden kannalta. Envy-huoneen moderni, selkeä ja ehkä jopa kevyesti raju ulkonäkö miellytti minun silmääni todella paljon. Kuvien perusteella huone näyttää siistiltä ja vielä uutuuttaan kiiltelevältä. Nuhruisessa ja hieman kulahtaneessa hotellihuoneessa minulla tulee aina hieman vaivaantunut olo, enkä hääyönä todellakaan halua miettiä huoneen puhtaustasoa.

Toinen syy, jonka vuoksi päädyimme valitsemaan Klaus K:n oli mahdollisuus kylpyammeeseen. Tätä mahdollisuutta ei Hotel Katajanokassa ollut, sillä huoneessa oli jo oma sauna. Varmistin moneen kertaan ennen varauksen vahvistamista, että me varmasti saamme Klaus K:sta ammeellisen Envy-huoneen, ja nyt se on kirjattuna myös varausvahvistukseen (ettei VAAN pääse unohtumaan!) ;)

Asiakaspalvelu on ainakin tähän mennessä ollut todella nopeaa ja kaikki toiveemme on huomioitu. Toivottavasti kokemus pysyy yhtä positiivisena loppuun asti!